Muukalaisesta muualla

Kalle Kinnunen kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä: Olisivatkohan suomalaiskriitikot koettaneet olla edes ihan pikkuriikkisen enemmän kiinnostuneita tästä monin tavoin poikkeuksellisesta ja tinkimättömyydessään ihailtavan rohkeasta suomalaiselokuvasta, jos kansainvälisesti merkittävä palkinto olisi tullut ennen kuin he kirjoittivat hohhoijaa-kritiikkinsä, joiden sävy tappoi elokuvan vähäisetkin kaupalliset mahdollisuudet Suomessa? Jussi-gaalassa juttelin parin Muukalaisen jo nähneen elokuva-ammattilaisen kanssa. He olivat samaa mieltä kanssani …

Amazon Marketplace -kokemus

Woody Allen -leffoja viime ja tänä vuonna ahkerasti keräilleenä vastaan oli tullut pari hankalaa tapausta. Sweet and Lowdownia ja Small Time Crooksia ei löytynyt mistään, kunnes hoksasin etsiä Ranskan Amazonista, mistä elokuvat sai tilattua. Huomasin tosin turhan myöhään katsastaa Saksan Amazonin, josta olisin saanut levyt pienemmillä postituskuluilla. Woody Allen -dokumentti Wild Man Blues osoittautui hankalammaksi …