Arvostelu: Grand Budapest Hotelissa tyyli pyyhkii todellisuudella pöytää ja niin on hyvä

Paketti, jonka sisällä on paketti, jonka sisällä on paketti, jonka sisällä on paketti. Jokainen kääritty hienoon paperiin ja sidottu lahjanauhalla, joka on kiharrettu vetämällä se peukalon ja saksien välistä. Sellainen on Grand Budapest Hotel, sillä se on Wes Andersonin elokuva, ja Wes Andersonin elokuvat ovat kaunista piperrystä.

Arvostelu: Tuuli nousee on animemestarin takuuvarma jäähyväistyö

Poika uneksii lentämisestä. Siten voisi tiivistää ison osan animelegenda Hayao Miyazakin urasta ja elokuvista: lapsia, toiveita ja lentäviä laitteita. Niitä on täynnä myös Tuuli nousee, joka näyttäisi jäävän hänen viimeiseksi elokuvakseen.

Tehokas urheiluauto kertoo, mikä on tärkeää Need for Speed -elokuvassa

Minä olen auto. Minulla on tarkoitus. Minut on koottu huolellisesti käsityönä komposiittimateriaaleista ja tarkkuusvaletusta metallista. Minä sekoitan nestemäisen polttoaineen ilmaan sylintereissä, räjäytän seoksen ja männät liikkuvat ja minä kiidän eteenpäin nopeammin kuin yksikään ihminen. Minä en pety, hylkää, muista tai unohda. Minua ei tarvitse maanitella mukaan takaisin entisen elämän pariin tylsästä toimistotyöstä. Minä en tule …

Inside Llewyn Davis on pieni pala täydellisyyttä

Muistatteko sen tyypin, joka ei koskaan saavuttanut menestystä? Sen vähän nahjuisen taiteilijan, joka halusi ilmaista sisällään vellovia Suuria ja Tärkeitä Ajatuksia, mutta jäi pelkäksi alaviitteeksi? Kysymys: oliko hän surullinen vai huvittava? Sillä haluaisin esitellä teille Llewyn Davisin.

Arvostelu: Nymphomaniac iskee tabujen kimppuun lerssi ojossa

Kriitikko Pauline Kael innostui vuonna 1972 teattereihin tulleesta Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta. Hän uskoi sen olevan uuden ajan airut, jonka myötä elokuvissa voitaisiin vihdoinkin käsitellä kaikkia aiheita suorapuheisesti. Lars von Trier tuntuu olevan tuon ajatuksen rintaperillinen ja Nymphomaniac sen uusin, pullein ilmentymä: neljä tuntia dialogia, traumoja ja tabuja. Siinä on paljon nielt… purtavaa.