Sosiopaattikomedia on mielenkiintoinen elokuvan laji. Miten suhtautua leffaan, jonka päähenkilö on selvästi hullu eikä edes sympaattisella tavalla? Hän pieksee lapsia, ahdistelee maahanmuuttajia ja käytännöllisesti katsoen raiskaa umpikänniin juottamansa naisen. Nauru jää kurkkuun.
Jossain vaihtoehtoisessa maailmankaikkeudessa Steven Soderbergh antoi Tony Gilroyn huolehtia Ocean’s 11 -elokuvan jatko-osasta. Gilroy säilytti olennaiset osat – vekkulit hahmot, ylimonimutkaiset juonet ja huumorin – ja maailmaan putkahti ummehtuneen Ocean’s 12:n sijaan Kaksinaamaista peliä, joka on vallan mainio elokuva.
Kasarisplättikseen perustuvan My Bloody Valentine 3D:ssa aikakauden ja lajityypin peruspalaset ovat kasassa. On yliluonnolliseen vivahtava tappaja, jolla on ikoninen ulkoasu (hakku, kaasunaamari ja mainarihaalarit). On joukko teinejä, jotka tutustuvat lihallisuuden iloihin monessakin mielessä, lähinnä siis vapaaehtoisen seksin ja ei-vapaaehtoisen väkivallan merkeissä.