Liekö mahdollista, että huonot elokuvat kuvaavat aikaansa paremmin kuin hyvät? Mielessäni on nimenomaisesti Juokse tai kuole, vuonna 1987 teattereihin tullut Schwarzenegger-leffa, joka on täydellinen tiivistelmä sekä 1980-luvun Yhdysvalloista ja Arnoldin elokuvaurasta juuri silloin.
Elokuvalla on ainakin nimellisesti ohjaaja, mutta on hankala kuvitella, että Paul Michael Glaser olisi tehnyt paljon muuta kuin kuunnellut huolellisesti tähtinäyttelijänsä mielipiteitä ja osoittanut Arrin oikeaan suuntaan oikeaan aikaan.
Oikea aika on ilmeisesti ollut se, kun Arnold on sanonut jotain hauskaa –
onelinereitä nimittäin riittää. Metapisteitä on annettava I’ll be backista
ja normaaleja pisteitä sellaisista pistämättömistä sutkauksista kuin Subzero, now plain zero
, Buzzsaw took care of my traveling arrangements
, Jesus Christ! – Guess again
ja erittäin Commando-mainen He had to split
. Selitys samankaltaisuudelle voi löytyä esimerkiksi siitä, että Steven E. de Souza kirjoitti molemmat rainat.
Humorististen repliikkien määrä – tai ehkä pikemminkin virne, jonka metodinäyttelijämme pakottaa kasvoilleen niitä laukoessaan – muistuttaa siitä, että Iso-Arskan ura oli juuri pääsemässä kammottavimpaan vaiheeseensa. Onneksi tässä elokuvassa saadaan vielä nauttia A:n ydinosaamisesta, eli pullistuvista silmistä, kuristusotetta seuraavasta gärgrghfäälgähääh!
-korinasta ja julmetun jäykän näköisestä juoksusta.
Bonuspisteitä myönnetään keltaisesta Adidas-asusta, käsittämättömän pitkästä tanssikohtauksesta, kiroilevasta mummosta, tuhansista elokuvaan palkatuista ammattipainijoista, lihavasta oopperalaulajasta ja etenkin tappavasta lätkäveskasta. Jumalauta – onko ihmiskunta koskaan kohdannut mitään pelottavampaa kuin luistelevan tappokoneen?
(On.)
Elokuvassa ei sen nimen huomioiden kyllä juosta mitenkään mahdottomasti. Lentokentällä stuntti näyttää sprinttaavan ihan tosissaan, mutta itse pelikentällä Arnold jolkottelee melkoisen leppoisasti, niin kuin nyt iso mies tekee. Olen muuten sitä mieltä, että Juokse tai kuole
on kuvaavampi ja siten parempi nimi kuin lievän epämääräinen The Running Man
. Kerrankin näin päin.
Mutta miksi muka huono elokuva olisi parempi aikakapseli kuin onnistunut taideteos? Perustelen väitettä samalla nojatuolifilosofisella oivalluksella, jonka Robin Williamsin esittämä psykopaatti esitteli One Hour Photossa: ihmiset ottavat valokuvia onnellisista hetkistä, eivät onnettomista.
Toisin sanoen: hyvät elokuvat ovat kauniita muistoja ajoista, jolloin kaikki oli hyvin ja olimme samaa mieltä asioista. Sen sijaan huonot (kaupalliset) elokuvat paljastavat armotta sen, minkä ajateltiin myyvän eli mikä oli lähinnä liskoaivojamme. Juokse tai kuole esittäytyy mukamas mediasatiirina, joka kritisoi töllön lähettämää aivotonta väkivaltahuttua. Kuulostaa aika sopivalta Reaganin ajalle.
Noniin.
Olen ehkä vuosien varrella kasvanut immuuniksi kaikelle
tuolle mistä kirjoitit. En siis tässä elokuvassa juuri kiinnitä Arskan kommentteihin tai muihin huomiota. Adidas-puku jaksaa edelleen säväyttää. Minusta The Running Man -elokuvan siistein juttu on varsin alussa: vankila, mistä karkaaminen tarkoittaa pään räjähtämistä.
Musta tämä elokuva on ehdoton pari toiselle elokuvahistorian merkkipaalulle ”Unohda tai kuole” (Totall Recall – molemmat suomennusten juhlaa). Se sisältää aika samanlaisen maailmankuvan ja omalla tavallaan myös kyseenalaistaa hienosti sitä, mikä on totta ja mikä ei. Toisin sanoen näiden
elokuvien näkökulmasta, ”miten sun todellisuus on kokonaan syötettyä huttua” ja mikä on syötettyä ja mikä ei.
Onko tämän asian pohdiskelu jotenkin ominaista 1980-luvulle vai ainoastaan näille kyseisille taideteoksille?
Totall Recallin tapauksessa tämä todellisuuden syöttäminen on viety varsin konkreettiselle tasolle sikäli, että siinä mennään ihan oikeasti laitteeseen, missä ”vääriä muistoja” syötetään aivoihin.
Joka tapauksessa.
Minusta The Running Man on hieno, koska se leikittelee erilaisten todellisuuksien välillä. Se myös koko ajan kärjistää sitä seikkaa, että mediassa tuotetaan sellaista totuutta, mikä milloinkin sopii tilanteeseen. The Running Manissa käydään koko ajan dialogia sen kanssa, mitä oikeasti tapahtuu ja sitten mitä lopulta ”kerrotaan” ihmisille. Lisäksi tämä viedään niinkin pitkälle, että Arska tuomitaan video-editoinnin (ja nimenomaan video-) tuotteena tehdyn pätkän vuoksi.
Toisaalta,myös ns. hyvisten totuus kerrotaan vastaavanlaisesti lopulta vastarintaliikkeen mediaspektaakkelin kautta, missä Killian joutuu roviolle.
Musta aikansa poliittista ilmapiiriä tässä elokuvassa edustaa niin hienosti stalker nimeltä Dynamo (ns. kiintiö-neukku), joka lyödään maihin lopulta kirjaimellisesti housut kintuissa televisioyhtiön käytävillä.
”The Running Man -elokuvan siistein juttu on varsin alussa: vankila, mistä karkaaminen tarkoittaa pään räjähtämistä”
Word!
Turtuminen on tuttu ilmiö. Itse en jaksa kauhean usein hermostua siitä, jos taideteos yrittää syöttää yleisölleen jotain maailmankuvaa. Yleensä ainakin räikeimmät esimerkit ovat dekoodattavissa ja siten neutraloitavissa. Populaarikulttuurin mädättävästä vaikutuksesta huolehtivien kansa on tyhmää karjaa -ajattelumalli ei vetoa minuun. Jos kerran kriitikot voivat huomata salaviestit, miksei sitten kuka tahansa?
Nimestä: En ollutkaan aiemmin tajunnut, että Unohda tai kuole on selvästi käännetty toimimaan jatkumona tälle. Siis samaan tapaan kuin ne kaikki kolme miljoonaa Hei me xxxxaan -leffaa, joilla ei ollut mitään tekemistä keskenään.
Neuvostoaspektia en tajunnut lainkaan, silly me. Ehdottoman tosi huomio on sekin.
Mutta: Mun mielestä The Running Manin mediakritiikki ei ole erityisen viiltävää tai kekseliästä, tosin katson asiaa tietenkin jälkiviisaasta vinkkelistä. Voi olla, että 20 vuotta sitten tuollaisten juttujen heittäminen toimintaelokuvassa tuntui aivan erilaiselta kuin nykyään. Plus että ylivertainen akateeminen kompetenssini joukkoviestinnän tutkimuksen alalta saa minut tuhahtelemaan oivalluksille. (Ai että medioitu todellisuus on erilaista? Wooh!)
Viimeistään Arskan loppupuhe väkivallasta kansan sirkushuveina tuntuu tosi kömpelöltä yritykseltä legitimoida kaikki se mäiske, mitä on edellä nähty. Fight Club kärsii samasta ongelmasta.