Oscarit 2010

Heräsin 3.25 ja herätin varmuuden vuoksi samalla tyttöystävän, koska prkl että olikin hankala painaa kosketusnäytöltä Dismiss all.

Skippasin siis suosiolla punaisen maton hölinät ja laitoin töllön päälle vasta, kun homma oikeasti alkoi. Nyt: pingviinikaksikko on lavalla!

Puujalkoja galore: ”There’s that damn Helen Mirren”. Okei, Hitler-vitsi oli aika hauska. Sen sijaan Woody Harrelson pilvessä -läppä ei toiminut, ja ehkä myös Avatar-ohjaaja kolmiulotteisena öhö öhö. Tosin ”that cutaway has already earned 3 million dollars”. Samoin Baldwinin ääni, kun ruudulle ilmestyi niitä Sielujen puun höttiäisiä = toimii.

Jes, George Clooney. Se väänteli naamaansa jo ennen kuin juontajat kertoivat puujalan. Hihi. ”Well, Christopher – the motherlode.” Tirskahdin äänekkäästi. Jahas, Clooneystä tehdään running joke. Ilmanko se irvisteli.

*** *** ***

Penelope Cruzille tiedoksi: jätä se Ha-vi-eer ja tule asumaan minun luokseni Helsingin Kallioon. Rakkaus tilaa tekee.

En tajua, mitä tekemistä Stanley Tuccilla oli parhaan sivuosan ehdokkaana. Pedofiiliviikset, -rillit ja -poskitäytteet oli toki hienot, mutta jos pitää olla pahis, niin kyllähän Hans Landa vie homman kotiin paljon tyylikkäämmin.

Niin voittikin. Meitsin veikkauksista oikein tähän asti: 1 kpl. ”Überbingo”, eäh. Ehti pitää puheen just ja just musiikkia.

*** *** ***

”Se on tositarina, yhä amerikkalaista kuin amerikkalainen jalkapallo” sanoo tyyppi Bullockin leffasta. Kuulosti varmaan paremmalta englanniksi.

*** *** ***

Joku on näemmä piilottanut pidennyspalat Cameron Diazin mekon alle. Steve Carell näyttelemässä nolostunutta = toimii aina.

Animoitujen ehdokkaiden animoidut puheet on tavallaan ihan hienot, mutta oliko Upin kohdalla pakko käyttää orava!-vitsi? Ei olisi ollut, mutta tietenkin oli.

Up voitti. Meitsin veikkauksista oikein tähän asti: 2 kpl. Hei vaan, me animaattorit ollaan kaikki nörttejä.

*** *** ***

Amanda näyttää nätiltä, ,mutta Miley Cyrus on jäänyt tissien hyökkäyksen uhriksi. Sen torso on kadonnut jonnekin rintojen alta.

Seuraavalla mainostauolla pitänee muuten keittää kahvit.

Paras laulu meni sinne minne kaikki sanoikin sen menevän. Sillä niinhän se on, että We got both kinds of music, country and western. Meitsin veikkaukset: 3 kpl.

*** *** ***

Keksin just, että merkkaan tweettaukset hashtagilla #oscarsfin.

*** *** ***

Downey näemmä yrittää olla hassumman näköinen kuin kukaan muu koskaan. Toonatut rillit ja sininen valtava rusetti ei kylläkään näytä hyvältä edes sen päältä. Mutta hauskalta juu.

Taisin veikata Basterdsia parhaaksi käsikseksi. Poikkeuksellisesti olen lukenut nimitetyistä käsiksistä kaksi, eli sen ja A Serious Manin. Mutta Hurt Locker voitti.

No niin, totta kai tämä käsikirjoittamisesta saatu palkinto on omistettu sotilaille.

*** *** ***

Ahaa, nyt muistellaan John Hughesia. Kukas olikaan paras viime vuonna kuollut ihminen?

Tämä on mahdollisesti ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta, kun kukan puhuu Yksin kotona -leffoista tähän sävyyn. Macaulay Culkin näyttää ihmeen kolholta. Mitäs se on tehnyt viime vuodet? Veljensä taisi näytellä ainakin jossain.

*** *** ***

Sam Jackson esittelee Upin.

*** *** ***

Nelosen Mikko Aromaalle: jos Hurt Locker ei kerta ollut paras käsis (mikä on sinänsä ihan yksi ja sama), niin oletko lukenut kaikki ehdokkaat?

*** *** ***

Huomio Carey Mulligan ja Zoe Saldana! Otatte seuraavaksi pikalennon Helsinki-Vantaalle ja minä maksan teille taksin tänne Kallioon.

Lyhärikategoriat on ne, joista on hemmetin mahdotonta sanoa etukäteen mitään, koska niitä on hankala nähdä missään. Tosin mulla on hyllyssä parikin dvdtä vanhoja ehdokkaita, jotka voisi joskus ehkä katsoa. (Eli näemmä mun on vaikea sanoa myös jälkikäteen niistä mitään, kun en ole katsonut vieläkään.)

Kas, Logorama voitti. Pitänee katsoa se loppuun jossain välissä. (Joo, mulla jäi lyhäri kesken. Olen niin kiireinen mies.)

”Sorry about the accent” on tähän asti paras puhe.

Lyhäriveikkauksista 2/3 tähän asti huti.

Eka ”lopettakaa puhuminen” -musa.

Kaikki lyhäriveikkaukset meni väärin. Miksei mua harmita enemmän, hm?

No niin, eipä annettu toisen lyhäriohjaajan sitten puhua mitään myöskään. Lyhyt elokuvat, pitkät puheet.

*** *** ***

Ja sieltä tulee taas Avatar-vitsi. Ben Stillerin meikki on kyllä aika vakuuttava. ”It was this or a Nazi uniform, but the show seemed a little Hitler heavy, so…”

Joo, Ben Stiller on hauska. Jälkikäteen katsojille: meikkiosio on hauska. Tsekatkaa se.

Voittaja: Star Trek. Mun veikkauksista oikein: 4 kpl.

*** *** ***

A Serious Man ei voita parhaan leffan Oscaria. Helvetin hyvä se on silti. Blurayn pitäisikin tipahtaa postilaatikosta ihan minä päivänä tahansa.

Nyt mä keitän ne kaffet.

*** *** ***

Precious voitti parhaan sovitetun käsiksen. In the Loopissa on kuitenkin helvetisti paljon enemmän kiroilua, mikä näin muistiin merkittäköön.

Kun sanoin keittäväni kahvia, tarkoitin tietenkin cappucinoa, cos that’s how we roll.

*** *** ***

Hei kamoon, noi kuvernöörin bileet näyttää hemmetisti paremmilta kuin nämä. Siellähän on saatettu jopa puhua asiaa.

Mäkin saattaisin nousta seisomaan taputtaessani Roger Cormanille. Olisikohan siinä kuitenkin koko uuden Hollywoodin vaikutusvaltaisin tyyppi? James Cameron, Francis Ford Coppola, Jonathan Demme…

*** *** ***

Penelope, tarjoukseni on yhä voimassa. Tänne vaan. Tilaa löytyy tai jos ei löydy, niin tehdään tilaa.

Oho, televisiossa sanottiin vagina. Pääsiköhän se Ameriikassakin viattomien katsojien korviin saakka?

Jos Mo’Nique ei voita parhaan naissivuosan palkintoa, mun maailma murentuu. Koska ei tässä ole kyse taiteesta vaan siitä, miten Akatemian pölkkypäät äänestää.

Jepu, oikein meni. Mun veikkauksista oikein: 5 kpl.

Miten tämä todistaa, että palkinto voidaan myöntää ”näyttelemisestä eikä poliittisista syistä”?

*** *** ***

Art direction. Taisin veikata, että viktoriaaniset oikeat lavasteet voittaa virtuaaliset.

Mutta aika paskasti veikkasin, koska Avatar voitti justiinsa. Mikäs siinä, Sigourney pääsi omilleen jakamaan pystit.

*** *** ***

Steve Martin kertoi huoravitsin. Hihi. Huora. Hihi.

Nyt SJP puhuu vaatteista. Sarah Jessica on nätti, vaikka sen puvustaja onkin vahingossa käynyt vetäisemässä joululahjapaketin hörhelörusetin tissivaon päälle.

Retorinen kysymys: jos minä osaan veikata puvustus-Oscarin oikein, miten hienostunut maku äänestäjillä mahtaa olla? Suomeksi sanottuna: valtaosa akatemian jäsenistä on näyttelijöitä, jotka ei tunnetusti tajua leikkaamisesta, musiikista, kuvaamisesta, puvustamisesta, äänitöistä ja lavastamisesta mitään. Vanha viisaus sanookin, että sekä puku- että lavaste-Oscarit menee sille, jolla on eniten tavaraa ruudulla. Mun veikkauksista oikein: 6 kpl.

*** *** ***

Huomio, Charlize Theron. Lupaan, että mahdut tänne Penelopen, Careyn ja Zoen kanssa ihan hyvin. Käydään kellarikaapista vaikka patja, jos et halua istua lattialla.

*** *** ***

Jahas, nyt poijjaat tekee kauhuelokuvaspooffin. Ensimmäisenä Paranormal Activity. Slapstick on aina hauskaa, mutta vähänkö hei Chaplin olis tehny tän paremmin hei.

Susipoika! Susipojalla on paita päällä! Susipoika aiheutti nyt pahan pettymyksen ainakin kollega Koistiselle, jolla on paidattoman susipojan kortti työhuoneen seinällä. (Tosin ehkä lähinnä siksi, että mä liimasin sen sinne.)

Tämä taas osoittaa, että tärkein ominaisuus kauhuelokuvassa on kirkuva nainen. Ja toisekseen mulle tuli just semmonen olo, että pitäisi katsoa The Shinging uudestaan.

*** *** ***

”Yeah yeah yeah, it’s me. I’m in the audience as a nominee and I’m narrating this clip”, sanoo Jumala elikäs Morgan ”en ole pedofiili, mutta” Freeman.

Onkos kukaan vielä käyttänyt sanaa ’nominaatti’? Se on ollut aiempina vuosina koko homman kohokohta.

Paras äänisuunnittelu meni Hurt Lockerille eikä Avatarille kuten minä hurjaluontoisena miehenä veikkasin.

Entäs paras miksaus? Sama leffa.

Okei, kaksi kysymystä: ymmärtääkö kukaan ulkopuolinen äänisuunnittelut ja -miksauksen eroa? Ja toisekseen, antoivatko tyhmät äänestäjänäyttelijät nämä palkinnot Hurt Lockerille siksi, että se voittaa myös parhaan leffan ja parhaassa leffassa on pakko olla parhaat äänet, vai siksi, että Avatar voittaa pääpystit ja nämä on lohdutuspalkintoja hyvälle kakkoselle?

*** *** ***

Nörttejä voi tietenkin haukkua. 43 tyyppiä saa palkinnot, mutta kukas niistä mitään välittää.

Edelleen mulla 6 veikkausta oikein. Tällähän melkein voittaisi Lotossa jotain!

*** *** ***

Hei, jos Steve Martin voi käyttää ”ja kun sanon niin tarkoitan että” -vitsejä, minäkin voin. Tosin Steven kertomana se ei ollut kauhean hauska, joten voitte vain kuvitella, miten hyvin se toimii meitsin laukomana.

Paras kuvaus meni Avatarille, vaikka Jimmy ”Jimbo” ”Jimmy my man” ”J-God” Cameron on varmaan heilunut siinä kameran takana enemmän kuin kukaan muu ohjaaja omassa leffassaan. Nyt mulla on 7 veikkausta oikein.

Oliko Avatar parhaiten kuvattu leffa? Onko sillä väliä? Tässä pätee jälleen kerran ”ei paras vaan eniten” -sääntö. Toisin sanoen ilmassa lilluva 3d-kamera pieksää napakan mv-kuvauksen mennen tullen.

*** *** ***

Vuoden tärkeintä kuollutta odotellessa. Carradine oli vähemmän tärkeä kuin joku Star Warsin tuottaja, mutta tärkeämpi kuin Eric Rohmer. Kaikkia heitä tärkeämpi oli joku Varietyn toimittaja, joka taas hävisi Brittany Murphylle. Jack Cardiff, elokuvaaja häviää – vittu – PR-tyypille. Roy Disney ja Larry Gelbart rinnakkain. Sen voinee melkein hyväksyä. Budd Schulberg sai kas kummaa ”I could’ve been a contender” -pätkän. Michael Jackson oli heti sen jälkeen. Karl Maldenko se vika oli?

*** *** ***

”Tarttuva tsibale”, jep jep.

Nähty: J-Lon pylly. Ai niin toi toinen tyyppi on se se se Terminaattori ja Avataari.

Parhaan musiikin ehdokkaista sanon vain että

Huumori-Clooney se taas ruudussa vilahti. Pitääpä tarkistaa, mitä oikein veikkasin musan voittajaksi. Avataria.

Vaan ei, Giacchino voitti Upilla. Se oli varmaan oikein hyvä päätös se.

*** *** ***

Jaahas, mikähän leffa voittaa parhaat efektit?

Juu, mulla on nyt 8 veikkausta oikein.

Ai mikäkö voitti? Arvaa.

*** *** ***

MAATTT DAMOOON! Paras dokkari jaossa. Sanon että The Cove voittaa, koska – Denis Learyä mukaillakseni – kaikki rakastavat delfiinejä, mutta vitut välittää lehmistä.

Jepu, delfiinit on ihquij. Tähän mennessä oikein: 9 veikkausta.

*** *** ***

Leikkaus onkin näemmä Cameronin eka mahis voittaa oma Oscar tänään … mutta meni Hurt Lockerille. Mä veikkasin kaikkiin teknisiin palkintoihin näemmä Avataria, joten ne menee järjestään reisille.

No, sinänsä ei hirveästi haittaisi, jos Avatar ei voittaisi parhaan leffan palkintoa, koska eihän se nyt yksinkertaisesti vain ollut kauhean hyvä. Siis koska perinteisesti parhaan leikkauksen voittaja saa myös parhaan leffan pystin.

*** *** ***

Almodóvar ja Tarantino. Antin kunniaksi on heti spekuloitava, että onko Quentin kokkelipäissään vai ihan tosi kokkelipäissään. Ei ilmeisesti kumpaakaan.

Ulkkarin voitti The secret etc. Tätä voisi varmaan sanoa yllätykseksi, koska Weiße Band ja Prophete oli ne, joilla oli kriitikoiden mielestä nostetta. Mutta toisaalta: ulkkarin äänestää vain ne, jotka on nähny kaikki ehdokkaat ja tyypillisesti ne on eläkeläisiä, joilla on aikaa. Siis oletusarvoisesti leffaa näkemättä voidaan sanoa, että The secret etc. on vanhuksille sopiva elokuva. (Sori, vanhukset.)

*** *** ***

Miespääosa. Saanko sanoa, että miespääosa on peni––

Yhteys taisi just katketa. Ahem.

Äsken tiputin juustoa t-paidalleni. Se saattoi olla illan (aamuyön) kohokohta. Ainakin yllätyin.

Monta mainiota näyttelijää lavalla kehumassa ehdokkaita. Naiset ylistämässä miehiä, mikäs siinä. (Saisinko pihvin ja BJ:n tänne, kiitos.) Hops, yksi naisista olikin Tim Robbins. Ymmärrettävä erhe.

Ja taas puhutaan siitä, että Hurt Locker ei ole ”poliittinen”, koska ”it wasn’t left or right, just one man”. Niin no, toki poliittisuuden voi määritellä vain puoluepoliittiseksi, mutta eikös se ole vähän mälsää?

Kate Winslet tuli kertomaan ehdokkaat, vaikka tässä on viimeiset viisi minuuttia kuunneltu esittelyjä. Höö.

Voittaja on The Dude. Toivottavasti kukaan ei pissaa sen matolle. Veikkauksia oikein: 10 kpl. Hassu kikattelu sillä.

Eikös tää puhe ollut ainakin kolme kertaa pidempi kun kaikki aiemmat yhteensä? Mutta eipä vaan alkanut ”painus helevettiin” -musiikki soida.

*** *** **

Jeesus että nämä näyttelijäkehut on tylsiä.

Carey Mulligan oli supermahtava ja -ihana An Educationissa. Ihan vaan tiedoksi, meni palkinto kelle vaan.

Mutta hei, nyt Sean Pennin leuka tuli lavalle!

And the winner is Sandra Bullock. Se meinaa että mulla on 11 oikein ny. ”Did I really earn this or did I just wear y’all down?” Veikkaan jälkimmäistä. Muistanko väärin vai onko Königillä joku Bullcock-vitsi jossain?

Glenn Kelly muistuttaa, että Demolition Man oli hyvä leffa.

*** *** ***

Barbra Streisand, nainen jonka nimi kirjoitetaan tuolleensa ihan vain siksi, että se pääsisi kiusaamaan ihmisiä virheistä. Stn.

”The time has finally come.” Bigelow voitti parhaan ohjaajan pystin, miksipä ei. Veikkauksista oikein: 12 kpl.

*** *** ***

Oho, paras leffa tuli suoraan kuoresta. Näinkö paljon tässä oltiin jäljessä ajasta? Bigelow ei ollut edes ehtinyt pois lavalta, loikkasi vaan sivulta takaisin framille.

*** *** ***

Saldo: 12 kpl. Eli Avatar ei sanut ollenkaan niin paljon palkintoja kuin arvelin, mikä – kuten sanottua – on oikeastaan vaan ihan hyvä juttu. Tyypeillä on sittenkin parempi maku kuin kyynikkona arvelin. Hyvä Hollywood! Let’s hug it out.

En muista, miten viime vuoden veikkaukset meni, mutta toissa vuonna sain 10 oikein ja sitä ennen 8. Kehitys kehittyy.

Ota osaa keskusteluun

14 kommenttia

  1. Ei oo webbikameraa, taidan oottaa 2.0:aa… Mutta ehkä se halvin malli… ihan huvikseen… ennakkotilaukset alkaa ens viikolla.

  2. Eikö ne eri alueiden tyypit äänestä vain omien alojen kategorioissa? Eli näyttelijät ei äänestä mitään tekniikkakategorioita sun muita. Puvustajat äänestää parasta puvustusta, äänityypit ääniehdokkaita jne.

  3. Tää on kiva show, siivosin kämpän ja kävin hakeen tacoja eikä vieläkään oo päästy loppuun! Ja kyllä saa sanoa vagina tai penis telkkarissa.

  4. Nyt täytyy kyllä sanoa, että mä olen kanssa ollut siinä (ilmeisesti siis väärässä) luulossa, että Oscareissa nimenomaan ”omat” äänestäisi ”omia”, eli näyttelijät näyttelijöitä ja kuvaajat kuvaajia ja niin edespäin. Nolohkoa.

    Tästä raportista taasen: näyttäisi siltä, että sekä veikkaukseni että mielipiteeni voittajista (ja gaalan tasosta) menevät tällä kertaa hyvin yksiin kanssasi. Avatarille veikkasin enemmänkin tekniikkapalkintoja, mutta pääpystit laskin menevän Hurt Lockerille. Kaikki näyttelijäpalkinnot veikkasin oikein (no, ei niissä kyllä paljon veikattavaa ollut…) mutta kässärit väärin.

    Ja A Serious Man pwnaa kaikki.

  5. Epäilemättä kiltojen tyypit äänestää omiaan, mutta eivät ole siis rajoitettuja niin. Ja kun näyttelijöitä on tyyliin puolet, niin ne jyrää aika tehokkaasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *