Elokuvia näkee muuallakin kuin teattereissa. Niinpä pyysin vuoden paras Suomessa teatterissa näytetty elokuva -äänestyksen (latojan huom: meidän pitää keskustella tuosta nimestä) osallistujia nimeämään myös yhden minkä tahansa tänä vuonna näkemänsä elokuvan, joka ansaitsee tulla mainituksi.
Miikka Mononen
No One Lives: No One Lives tekee slasher-genrelle saman, mitä You’re Next tekee taloinvaasioille. Spoilaamatta voin sanoa, että elokuvan jujun paljastuttua hytkyin hillitsemättömästi tuolissani hihkuen iloisena jokaisen verisen tapon toteutuessa. Slasher-elokuva ei ole saanut tällaista minussa koskaan aikaan.
Paavo Ihalainen
The Master, 70 mm: Itse Mestari ei yltänyt kärkiviisikkoon, mutta täytyy tässä nyt erikseen kiitellä että oli perhanan hienoa nähdä se yksi ainoa näytös kunnon filmiltä Helsingin elokuvateatteri Bio Rexissä. Hyvältä näytti!
Päivi Laajalahti
Only Lovers Left Alive: Tallinnan elokuvafestivaaleilla nähty Jim Jarmuschin ohjaama vampyyrielokuva on musiikin täyttämä, äärimmäisen kaunis tunnelmapala. Hidas, melankolinen mutta myös synkän humoristinen elokuva ei oikeastaan kerro mistään, mutta on tunnelmaltaan omaa luokkaansa.
Kalle Kinnunen
The Great Beauty: Suurenmoinen
Ursula Borg
Only Lovers Left Alive: Vuoden paras elokuva ei ole saapunut Suomeen lainkaan. Only Lovers Left Alive on huumaava tunnelmapala, jossa väreillä, tunteilla, hienovaraisella lavastamisella ja musiikilla on valtava merkitys. Jarmuschin elokuva vetää pinnan alle, rentouttaa unenomaisella tahdillaan – ja kuvaa näin juuri sitä mitä merkitystä ajalla on vampyyrille. Hiddleston ja Swinton ovat täydellinen valinta pääpariksi. OLLA on harvinainen myös siksi, että se on koskettava ja taidokas taidepala jonka haluaa nähdä heti uudestaan.
Hannu Björkbacka
Hide Your Smiling Faces: Daniel Partick Carbonen Hide Your Smiling Faces, Clio Barnardin The Selfish Giant, Haifaa Al-Mansourin Wadjda… Siinä festivaalielämykset, jotka tekivät elokuvavuodesta juhlan – virallisten julkaisujen hyvän tason lisäksi. Ja Maria Ruotsalan Apeiron telkkarissa – henkeä täytyy haukkoa, kun edes joku uskaltaa olla tekemättä varman päälle, olla lähtemättä filmimeemeihin mukaan, olla vastaamatta odotuksiin. Tässä sitä, mitä Halosen Kalevalan olisi pitänyt olla, mutta mihin rahkeet eivät nyt riittäneet. Todiste, että pienelläkin budjetilla saa kaikenlaista aikaan
Lauri Ojanen
Citizen Kane: Koska Citizen Kane. Näin klassikon Orionissa alkuvuodesta ensimmäistä kertaa ja onhan se maineensa veroinen. Aikaansa niin uskomattoman paljon edellä, että osa nykyisistäkin draamoista vaikuttaa kömpelöiltä ja vanhanaikaisilta Wellesin edessä.
Otto Suuronen
Santra ja puhuvat puut: Dokumentaristi Miia Tervon esseistinen Santra ja puhuvat puut on lyhytelokuvan merkkitapauksia tältä vuodelta. Tervon henkilökohtaisista muistoista ja ajatuksista rakentuva elokuva käsittelee juurettomuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta arkistomateriaalin, animaation ja dokumentaarisen kerronnan hybridinä. Suomen ensi-ilta näillä näkymin DocPoint-festivaalilla tammikuussa 2014.
Sami Pöyry
Possession: Andrzej Zulawskin tänä vuonna blu-raylla ilmestynyt elokuva vuodelta 1981 oli niin kertakaikkisen hysteerinen avioerokuvaus, että mieleni teki mennä naimisiin, erota ja panna mustikkakeitolla täytettyä munakoisoa.
Mikko Pihkoluoma
The Great Beauty: Paolo Sorrentinon ällistyttävän kauniin elokuvan tunnelma on paikoin kepeä, välillä harmistunut. Rooman ällistyttävä kauneus ja outo tuhnuisuus tulevat molemmat esiin. Korruptio ja katolinen kirkkokin käyvät kotiovella. Niitä harvoja elokuvia, joiden lopputekstien aikaan pulssi kiihtyy eikä ole kiire mihinkään.
Lauri Lehtinen
The Act of Killing
Jutta Sarhimaa
Mac and Me: Törkeän tökeröilla nukeilla toteutetti E.T.-klooni ja lapsille suunnattu pikaruokalamainos, jossa alienien ydinperhe omaksuu amerikkalaisen elämäntavan. McDonalds-synttäreitä on vaikea muistella punastumatta. Oi, miksei jatko-osaa ”Mac and Me: Bic Mac” koskaan tullut?
Olli Sulopuisto
Close-Up: Katsottiin Kiarostamin elokuva kotiolosuhteissa blurayltä. En tiennyt mitä odottaa, sillä aiemmat kohtaamiset ohjaajan elokuvien kanssa ovat jättäneet vain hailakan jäljen. Mutta nyt – huh. Helppo lähestyä ja silti syvä kuin meri. Kauniisti kuvattu vielä.
Hyvä Lauri!
Only Lovers left alive on tulossa Suomen ensi-iltaan näillä näkymin 21.3. Saa ottaa yhteyttä fb-sivun kautta: https://www.facebook.com/Onlyloversleftalivesuomi
Ensi-iltapaikkakuntia lisätään sivulle sitä mukaa kun niitä varmistuu.