Trailerisunnuntai

Mä katson mitä tahansa, jossa on Bill Nighy. Jos Bill Nighy esittää palkkatappajaa (Wild Target), mä katson sen. Itse asiassa trailerista tuli oudolla tavalla vähän Kala nimeltä Wanda -vibat.

Ip Manin traileri muistuttaa perimmäisestä totuudesta: kungfulla nenään = hieno elokuva

Gus van Sant tekee taas vaihteeksi Hollywoodia: Restless

All Good Things ei pelkän trailerin perusteella kiinnostaisi, mutta muutama asia saa antamaan sille mahdollisuuden. Ensinnäkin Andrew Jarecki on ohjannut erään kaikkien aikojen suosikkidokkareistani eli Capturing the Friedmansin. Toisekseen roolitus on lupaava: Gosling, Dunst, Langella ja Philip Baker Hall ovat kaikki ns. tekijänaisia. Mutta sitten kolmannekseen: traileri on aika pelottavan urpo.

Jostain kumman syystä mä tykkäsin edellisistäkin pätkistä, joten luultavasti Jackass 3D putoaa täysillä. Tai ei siinä ole mitään kummallista. Niistä puuttuu sketsisarjojen pohjalta rakennettujen elokuvien yleisin maanvaiva eli ylimääräinen narratiivi. Toisekseen CGI-vempuloiden aikana on hienoa nähdä, miten aikuinen ihminen ottaa osumaa. Ei se sen enempää vaadi.

The Kids Grow Up dokumentoi – nimensä mukaisesti – lasten ja vanhempien välisiä suhteita, aikuistumista ja (koska se on kotivideokamaa) medioituja ihmissuhteita. Tai näin mä trailerista päättelin. Vaikuttaisi ihan kiintoisalta.

Tiny Furniture taitaa olla jonkin sortin mumblecoresta kasvanut ötiö, vai?

Yliluonnollista rätinää ja mäiskettä tarjoilee I Am Number Four, jonka on ohjannut tähänastisten näyttöjen perusteella toistaitoinen D. J. Caruso.

Sarjassamme ”mitähä?” esitämme seuraavaksi GhettoPhysics, joka on ilmeisesti dokkari johtolauseella ”aina ja kaikkialla on huoria ja parittajia”, joka sitten jotenkin laajennetaan kaikenkattavaksi yhteiskunnalliseksi selitykseksi. Tuota…

The Tempest näyttää vähän siltä, että siitä voi tulla höpsöin Shakespeare-sovitus vähään aikaan, jos siis suhteutetaan odotukset näyttelijäkaartiin.

Night Catches Us says life’s hard for the brothers in ’70s Philly