Elokuvallisia huomioita maailmalta 29.10.2011

  • Laura Ruohonen: Draaman maisema – Minulle vahvin linkki draaman ja ikuisuuden välillä ei ole tematiikka, ideat tai henkilöt, vaan maisema. Minulle maisema edustaa pysyvyyttä, kiteytynyttä aikaa, niin konkreettisesti kuin metafyysisesti. Voimakkaimmin aika minulle kristallisoituu meressä. Samat aallot, jotka nyt lyövät rantaan, ovat lyöneet rantaan aina ja tulevat lyömään, niin kauan kuin mitään siitä, mitä tunnemme, on olemassa. Meri on minulle siksi ylittämätön ikuisuuden kuva. Samalla se on märkää, uimaretkiä, kyyneliä, uponneita tankkereita, levälauttoja. Tästä näkökulmasta seuraa, että minua myös ihmisessä ja näytelmän henkilöissä kiinnostaa eniten hänen ymmärryksensä omasta paikastaan maailmassa.
  • On the Movie Set of Director Ilya Khrzhanovsky's Dau – Five years ago, a relatively unknown (and unhinged) director began one of the wildest experiments in film history. Armed with total creative control, he invaded a Ukrainian city, marshaled a cast of thousands and thousands, and constructed a totalitarian society in which the cameras are always rolling and the actors never go home
  • 25 Awesome Horror Films You Probably Haven’t Seen (But Really Should) – Fangorian tyyppien kokoama

Trailerii, traileroo

Uusmykkä The Artist oli kolissut Cannesissa (miten helevetissä tuo paikannimi oikein taivutetaan suomeksi?) ilmeisen kovaa ja trailerin perusteella on helppo ymmärtää, miksi

A Dangerous Method elikä Cronenberg does seksi ja psykologia. Kysymys kuuluu: miksi trailerin musiikki on ihan kökköä?

Margaret on herättänyt paljon pöhinää jenkkikriitikoissa, mutten suoraan sanottuna muista, onko pöhinä ollut plussalla vai miinuksella. Näyttää joka tapauksessa kiinnostavalta.

The Double on salamurhaajahömppää, jonka traileria ei välttis kannata katsoa ensimmäistä minuuttia pidemmälle

Perhe kaappaa hirviön ja alkaa kouluttaa sitä: Woman

Best Exotic Marigold Hotel vaikuttaa aivan sietämättömältä paskalta, mutta. Mutta! Katsokaa tuota näyttelijäkaartia: Judi Dench, Maggie Smith, Tom Wilkinson, Bill Nighy. Bill friggin’ Nighy!

Jos koko leffa on yhtä tyylitajuinen kuin trailerinsa, The Woman in Black voi olla vallan passeli kauhistelu

Tresspass: on aina yhtä hienoa, kun Nic Cagen sekopäärooleja (rillit, rillit!) sisältäviä leffoja mainostetaan herran Oscar-palkinnolla

Texas Killing Fields näyttää murharyhmämysteeriltä, semmoinen Seven-leffan kevytversio tai jotain

Rämäpäinen juristi käy taistoon systeemiä vastaan: Puncture. Muistakaa popcorn.

Cameron Crowen ohjaama ja puoliksi kirjoittama We Bought a Zoo … on ehkä parempi etten sano mitään. Sen sijaan lisään tähän Ken Kordan hienon Elizabethtown-insertin:

Janie Jones: musiikkielokuva, jossa hulivili-isi löytää tyttärensä, joka onkin ihan tosi hyvä muusikko jo nuorena naisena ja sitten ne esiintyy yhdessä! Jostain kumman syystä en yökännyt. Saan minäkin olla liikkis.

Dokkari kansainvälisestä diplomatiasta: Back Door Channels

Dokkari Where Soldiers Come From toi vahvasti mieleen Kauriinmetsästäjien ensimmäisen puoliskon, jossa eristäytyneessä kaupungissa kasvanut joukko ystäviä päättää lähteä sotimaan

Dokkari guatemalalaisten sotarikollisten jahtaamisesta: Granito

Dokkari jenkkisoltuista Afganistanissa Hell And Back Again vertautuu jo mielessäni Restrepoon, vaikkei niillä välttämättä ole mitään yhteistä

Elokuvallisia huomioita maailmalta 23.10.2011 – 26.10.2011

  • Happy Feet: The Pleasures of Teen Dance Movies – A remake of the 1984 teen dance movie “Footloose” hit theaters the Friday before last. I was there. Movies about young people doing new dances that grown-ups consider filthy and low-class have been around for years. (See “Rock Around the Clock,” from 1956.) The form probably peaked in the late seventies and early eighties. “Saturday Night Fever,” from 1977, is the jewel in the crown. “Grease” (1978) and “Fame” (1980) are also wonderful. They are not as deep and touching as “Saturday Night Fever,” but in my experience, all teen dance movies have serious messages.
  • Läpiveto: Puhutaan Jopea (video) – mulla on tää pätkä vieläkin digiboksilla
  • Newton Thomas Sigel on shooting Drive – Newton Thomas Sigel, ASC and director Nicolas Winding Refn craft a violent fairytale on the streets of Los Angeles.