Syyt, miksi en tykkää Tosiromanssista

Katsoin pari päivää sitten Quentin Tarantinon kirjoittaman ja Tony Scottin ohjaaman True Romancen (1993). Olin nähnyt sen aiemminkin, mutta siitä oli vuosia.

Pidän kovasti Tarantinosta, edelleen (vaikka nykyään kai olisi jo muodikkaampaa olla pitämättä). Mutta True Romancesta en pidä: se on ylivoimaisesti inhokkini Tarantino-johdannaisista elokuvista. Näin oli jo muistikuvieni perusteella, mutta tällä katsomiskerralla keksin myös hyvät perustelut.

Syitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen ja vähemmän olennainen on se, että TR tuntuu kaikessa korostavan tarantinomaisuuttaan. Esimerkiksi lähes jokainen hahmo käyttäytyy kuin QT itse (tykkää kungfu-leffoista, lukee sarjakuvia jne). Tätä vikaa toki lieventää se tosiseikka, että ”tarantinomaisuus” hahmottui maailmalle kunnolla vasta paljon tämän jälkeen, ja on ihan totta, että tätä kirjoittaessaan tuskin Quentin itsekään osasi odottaa, kuinka tunnistettavaksi hahmoksi hän itse tulisi lähivuosina nousemaan. Samoin joku voisi tällä perusteella väittää (mutta minä siis en), että Christian Slaterin hahmossa kirjoittajansa kaltaiset piirteet olisivat siksi jopa vähemmän silmiinpistäviä kuin vaikkapa David Carradinen hahmossa Kill Billissä.

Mutta se toinen syy, siis. Minusta True Romance edustaa mitä syvimmässä määrin juuri sitä, mistä Tarantino-vihaajat hänen elokuviaan (muissa tapauksissa yleensä virheellisesti!) kritisoivat: perusteetonta väkivallan ihannointia. TR:n hahmot idolisoidaan kritiikittömästi sankareiksi, mitä Patricia Arquetten loppurepliikki (”you’re so cool”) jää oikein erikseen toistamaan. Vaan mitä Clarence ja Alabama ovatkaan tehneet? Käynnistäneet silmittömän veriruletin silkkaa typeryyttään, pitäneet sitä yllä elokuvan verran sulaa rahanahneuttaan ja pääsevät pälkähästä pelkällä tuurilla. Jee jee, ja pam pam!

Vertailun vuoksi esiin on tietenkin nostettava Natural Born Killers (1994): kertoohan se melkein saman tarinan samantapaisesta pariskunnasta väkivallan tiellä, ja tekee sen vielä paljon verisemmin, vastenmielisemmin ja raaemmin. Mutta siinäpä onkin tämän valitukseni pihvi: olkoon kunnia Tarantinon tai ohjaaja Oliver Stonen, mutta NBK ei todellakaan idolisoi päähenkilöitään, ellei katsoja sitten ole todella yksisilmäinen ja pelottavan kieroutunut väkivallan medialukutaidossaan. NBK:n Mickey ja Mallory ovat sairaita, äärimmilleen vietyjä versioita tutusta myytistä (leffahan on muutenkin kuin Bonnie & Clyde tai Badlands ’on steroids’), ja elokuvan pohjimmainen sanoma on juuri siinä, miten media heidän kaltaisiaan (myös elokuvan sisällä) käsittelee. En nostaisi Natural Born Killersiäkään mestariteosluokkaan, mutta True Romancesta tällaisia metatasoja on turha edes etsiä. Se vain esittää tapahtumansa ja kestää kestonsa, ja viihdyttää parissa kohtaa mennessään.

Mahtaako sitten kertoa siitä vivahteiden lukutaidosta, että TR scorettaa Imdb:ssä korkeammat pisteet (7.9) kuin NBK (7.0), mutta en silti tahdo uskoa, että olisin aivan yksin tämän tulkintani kanssa.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

  1. Tarantino itsehän pitää True Romancesta, mutta ei Natural Born Killersistä. Yksinkertainen selitys löytynee krediiteistä (TR on ’written by QT’, NBK on ’story by QT’ ja käsikirjoitus Stonen ja parin muun nimissä). Mutta minusta tuntuu, että vähintään pala totuutta on siinä teoriassa, jonka mukaan Tarantinolle sopi hyvin, että joku teki ”tavallisen” elokuvan hänen käsikirjoituksestaan, mutta ei se, että joku käytti hänen tekstiään ja teki siitä sellaisen audiovisuaalisen tykityksen, jollaisen hän olisi itse voinut samasta materiaalista saada aikaan…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *