Varsin monella on kertomus ensimmäisestä hetkestä, jolloin he tajusivat, että tv-ohjelmat tai elokuvat eivät vain ilmesty tyhjästä valmiina, vaan joku tekee ne. Saatan olla vähän hidas, mutta minulle moinen välähdys koitti keväällä 2003, jolloin Charlie Kaufman astui elämääni.
Toki olin nähnyt Being John Malkovichin Jyväskylän Elohuvissa silloin kun se toimi vielä matineateatterina, mutta sen erinomaisuus ja outous meni enemmän Spike Jonzen piikkiin. Hän kun oli tuttu mainioista musiikkivideoistaan, jotka olivat erikoisella tavalla nyrjähtäneitä minikertomuksia. (Sivuhuomio / sekava muisto: Kun Oskari aikanaan kertoi, että Buddy Hollyn ohjaaja oli nimeltään Spike Jonze, korjasin häntä sanomalla että tarkoitat varmaan Spike Jonesia… jolla tarkoitin kylläkin Spike Leetä. Besserwisseröinnissä on vaaransa. Anyhows.)
Adaptation oli elokuva, joka tuntui olevan enemmän kirjoittajansa kuin ohjaajansa käsialaa. Guardianissa haastateltiin Susan Orleania, joka vakuutteli poikkeavansa merkittävillä tavoilla valkokangasminästään. Leffan käsikirjoitus oli Charlie ja mukamas edesmenneen Donald Kaufmanin nimissä, mikä synnytti kiinnostavan tilanteen, kun Adaptation pääsi parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkaaksi. Samanlaista Oscar-todellisuuden vääntelyä on tarjolla aina kun Coenien leffa on ehdolla leikkauksesta ja kirjekuoren avaamista odotellessa mosaiikkiruudussa näytetään Roderick Jaynesin valokuvaa.
Jollain kummallisella tavalla hikoileva ja keskivartalolihava Nic Cage sopi täydellisesti mielikuvaani neuroottisesta käsikirjoittajasta. Vaikutelmaa tehosti entisestään se, millaisen itsevarman ääliön Kaufman ja Cage tekivät Donaldista, jonka kuolemattomien elokuva-analyysien joukkoon kuuluu muun muassa fraasi technology versus horse
. Olen aika monen muun kanssa sitä mieltä, että Adaptationin loppu on pöhkö, mutta ainakin se on Donaldin kirjoittamana johdonmukaisen pöhkö. Harvoin sitä onnistuu tekemään parodiaa, joka onnistuu sekä pilkkaamaan että ylistämään kohdettaan (ks. kuitenkin Hot Fuzz).
Sittemmin olen tietenkin hakkinut hyllyyni kaikki Kaufmanin kirjoittamat elokuvat, paitsi en Human Naturea, koska se tuntui epäonnistuneelta. En osaa sanoa tarkemmin miksi, sillä onhan se teemoiltaan varsin täyttä Kaufmania, mutta kenties juuri muiden rainojen erinomaisuus on korostanut Human Naturen puutteita.
Adaptation edustaa Kymmenen vuotta, kymmenen elokuvaa -listalla niinkin epämääräistä kategoriaa kuin käsikirjoitukset. Kelpoja kilpailijoita on paljon, sillä kyllähän jo yksin Andyn itsensä kynäilemistä kuvista katkeransuloinen Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja synkeän eksistentialistinen Synecdoche, New York ovat vähintään yhtä hienoja elleivät hienompiakin teoksia, mutta niiden trailerissapa ei soinut Under Pressure.
**********
Seuraavaksi: dokumenttiohjaajan suunnitelma muuttuu.
@osulop Blogauksessa puhut Elohuvista, mutta se oli yökerho. Tarkoitat kai Ilokiveä?