Juho Gartz, leikkaaja

Kirjastosta puolisattumalta poimimani Juho Gartz, leikkaaja saattaa hyvinkin olla paras lukemani tällä vuosituhannella tehty kotimainen elokuva-alan omaelämäkerta. Hups, tulipa paljon määreitä. Joka tapauksessa se on monellakin tapaa hieno: konkreettinen muttei listamainen, hauska muttei hassutteleva, ironinen muttei ylenkatsova. Väitteeni tueksi esitän kasan sitaatteja.

Yhteistyö Edvin Laineen kanssa:

Kun [Akselin ja Elinan] käsikirjoitus oli valmis, Edvin pani minut arvioimaan filmin lopullisen pituuden. Menin kotiin, istahdin nojatuoliin, panin silmät kiinni, näpsäytin sekuntikellon päälle ja kuvittelin mielessäni ensimmäisen kohtauksen sellaisena, kuin Edvin sen ohjaisi ja jo Pohjantähdestä tutuiksi tulleet näyttelijät sen näyttelisivät. Kohtaus kohtaukselta kävin läpi koko elokuvan. Muutaman minuutin erehdyin. (sivu 137)

Luovaa leikkaamista:

Yhden vitsin – ei mitenkään kuolemattoman – minäkin sain ujutetuksi elokuvaan [Pähkähullu Suomi]. –– Elokuvan alussa tullaan lentoteitse Suomeen ja kertoja esittelee valtakunnan ihmeitä. Alla vilisee metsää – selostustekstin mukaan maanviljelijä Hulkkosen omistamaa. Metsäkuvalle oli kuitenkin käynyt huonosti: sen negatiivi oli laboratoriossa katkennut jotakuinkin kuvan puolivälin kohdalta. Kumpikin puolikas oli liian lyhyt sellaisenaan käytettäväksi, ja katkos keskellä kuvaa olisi pilannut sulavan ylilennon. Minä pistin katkoksen kohdalle kymmenkunta ruutua mustaa ja pilkoin kuvaa vähän myöhemmässä vaiheessa vielä muutamalla mustalla lisäväläyksellä. Syntyi vaikutelma, että lentokoneesta metsää tarkkaileva selostaja räpyttelee silmiään. Selostustekstiin lisättiin tähän kohtaan: – Oho, meni roska silmään! (sivu 121)

Liian helposta huumorista:

Yhdestä kuvallisesta vitsistä tuli riita. Se varsinainen ohjaaja sekä leikkaaja olivat sitä mieltä, että juttu poikki silloin, kun se parhaimmillaan on, eli skarvi tuohon noin. Tuottaja ja kakkosohjaaja taas sanoivat, että kaksi metriä lisää ja viimeinenkin kurja naurunhörähdys kotiin. Jälkimmäinen tehtiin. Myöhemmin ohjaaja ja leikkaaja tulivat katumapäälle ja lyhensivät muille mitään puhumatta filmistä kaksi metriä. (sivu 197)

Lisää samasta aiheesta Kiljusen herrasväki -leffan tiimoilta:

Myös joidenkin siirtymien pituuksista olemme eri mieltä. Esimerkiksi: kun kohtauksen lopussa englantilainen herrasmies pistää päähänsä hatun, jossa on jäätelöä, on leikkaaja G. katsonut oikeaksi katkaisupisteeksi sen, missä oikeata poskea pitkin valuva jäätelövirta on ehtinyt pudota kravatille ja valunut sitä pitkin kymmenisen senttiä. Matti K. sen sijaan haluaa katkaista kohtauksen vasta kun kravatti on jo kokonaan ylitetty ja vasemmanpuoleinenkin virta on ehtinyt leuan kärjen tienoille. Kai se Suomen kansallekin sopii. (sivu 189)

Luovan työn luonteesta:

Pitkinä iltapuhteina kävimme joskus [Mikko Niskasen kanssa] leikkauksen lomassa lähibaarissa kahvilla. Ne olivat hirvittäviä kahvihetkiä. Minun käsitykseni kesken työn tapahtuvista virkistystuokioista on hetken irrottautuminen, kevyt, miksei puolipainavakin suunsoitto, tuottajan parjaaminen esimerkiksi sopii aina ja virkistää kummasti, ja pieni makunautinto – jos nyt suomalaisesta baarikahvista ja toissapäiväisestä viineristä saa sen irti. (sivu 82)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.