Mikko Reitalan kommentti eurooppalaisesta tv-draamasta Prix Europa -tuomaroinnin valossa – Huomaan vähitellen radikalisoituvani. Ei enää dialogia, ei sanaakaan! En usko ainoatakaan repliikkiä, jonka näyttelijät suustaan päästävät. Ne maistuvat paperilta, ja arvaan jokaisen etukäteen. Ei enää tunnelmia alleviivaavaa musiikkia! En tahdo kuulla tahtiakaan sitä iankaikkista verkkaista pianomelodiaa enkä varsinkaan sitä yksinäistä selloa, jonka ainoa tarkoitus on kertoa katsojalle, että nyt ollaan Taiteen äärellä. Tästä eteenpäin tahdon katsoa ainoastaan draamaa, jossa aktiiviset henkilöt toimivat, koko ajan, löpisemättä itsestäänselvyyksiä, ja päätyvät jonnekin. Ja mielellään mahdollisimman nopeasti, kiitos.
