Ketkä olivat 1990-luvun tärkeimmät naisohjaajat?

Boys Don't Cry

AV Club julkaisi tällä viikolla listan 50 parhaasta ysärileffasta. Twitterissä huomattiin pian, että listassa on muuan erikoinen piirre: naisten tekemät elokuvat puuttuvat kokonaan.

Twitter-keskustelu on kiivas ja polveileva, ja sen seuraaminen jälkikäteen voi olla varsin hankalaa. Isoja osia siitä meni ainakin minulta jo kokonaan sivu suun.

Joten parannetaan sen sijaan listaa ja lisätään sille 1990-luvun parhaat naisten tekemät elokuvat. Ehdotuksia?

Ota osaa keskusteluun

5 kommenttia

  1. Hankala kysymys, kun en yleensä muista useimpien näkemieni elokuvien ohjaajia. Ysäriä pohtiessani lonkalta mieleen tulee seuraavat neljä naisohjaajaa:

    Kathryn Bigelow kolahti meikäläiseen ja kolahtaa edelleen. Strange Days ja Point Break ovat genreissään edelleen mainioita.

    Sofia Coppolan Virgin Suicides oli myös kova.

    The Pianon (Jane Campion) näkemisestä on niin pitkä aika, etten osaa sanoa oliko se kuinka hyvä, muistan epämääräisesti, että sillä oli jonkinlainen yleinen vaikutus.

    Komediapuolella Wayne’s World oli mun mielestä aika onnistunut, ohjaajana Penelope Spheeris.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *