Tankki on kone, joka ei välitä ympäristöstä. Se menee ylitse ja läpi kaikesta – mudasta, betonista ja ihmisestä. Se on myös kone, joka ei toimi ilman pehmeästä lihasta tehtyjä ihmisiä, jotka istua kököttävät 30-tonnisen metallimöhkäleen sisällä. Se ei ole helppoa hommaa, kuten Fury-elokuva näyttää.
New Yorkerin juttu Laura Poitras’s Closeup View of Edward Snowden käsittelee myös Citizenfour-dokkarin tekemistä:
“Plot is so relentless,” she said. “It’s totally unforgiving, and it also can be simplifying. It can provide resolution where there should be none. It can provide false catharsis.”
[…]
But at some point the thread of her “Zeitgeist” film began to run out.
“I realized that I lost something kind of big, which is emotion,” she said. “It’s harder to create emotional through lines without a plot. It just became apparent when I started to assemble scenes that I was less moved.”
Then, in January of 2013, a plot came to Poitras, in the form of e-mails from an anonymous government official.
Pienistä asioista huomaa, että nyt ollaan varmoissa käsissä: kamera, joka jää tuijottamaan tyhjää käytävää vielä sen jälkeen, kun ihmiset ovat poistuneet; ääni, joka muistuttaa aiemmasta tapahtumasta ilman, että sitä tarvitsee näyttää uudelleen; auton penkki, joka erottaa makuulle asettuneet päähenkilöt toisistaan muurin lailla. He ovat paenneet on täynnä tällaisia hetkiä.
