Tim Burton on tehnyt viime vuosina liian monta elokuvan irvikuvaa, joissa on eloa osapuilleen yhtä paljon kuin täytetyssä kärpässä. Ennusmerkit povaavat kehnoa myös Frankenweenielle, sillä onhan se kierrätystä Burtonin omasta lyhytelokuvasta 1980-luvulta. Siispä riemuitkaa, kaikki kansat! Innoituksen salama on osunut ohjaajaan ja puhaltanut hänen elokuvaansa hengen.
Elokuvallisia huomioita maailmalta 5.01.2013 – 8.01.2013
- King of the Hill animation help –
- Training montage montage – YouTube –
- An empirical study on the viewing of subtitled films (pdf) – Aineiston analyysi osoitti, että tekstityksellä on jonkinlainen rooli kaikkien informanttien katseluprosessissa, vaikka eri ihmiset hyödyntävätkin tekstitystä eri tavoin. Informantit kuvasivat keskusteluissa neljää eri vastaanottostrategiaa: seurataan vain lähtötekstiä, seurataan vain tekstitystä, seurataan ensisijaisesti lähtötekstiä ja tekstitystä sen tukena tai seurataan ensisijaisesti tekstitystä ja lähtötekstiä sen tukena. Keskustelut osoittivat kuitenkin, ettei kukaan informanteista 9 ollut pystynyt seuraamaan yksinomaan puhetta tai tekstitystä, vaan esimerkiksi ne, jotka sanoivat seuraavansa vain englanninkielistä puhetta, siteerasivatkin keskustelussa tekstitystä. Tosiasiassa vastaanottostrategia vaikuttaa siis aina olevan yhdistelmä sekä tekstityksen että puheen seuraamista, mutta on yksilöllistä, kumpi näistä on ensisijaisessa roolissa. Toissijaisessa roolissa olevaa tekstiä käytetään tukena esimerkiksi silloin, jos ensisijainen teksti on tullut niin nopeasti, ettei sitä ole pystytty seuraamaan hyvin, tai jos ensisijainen informaatio on ollut vaikeaselkoista esimerkiksi vieraan sanaston tai vaikeatajuisen kielen vuoksi.
Elokuvallisia huomioita maailmalta 4.01.2013 – 5.01.2013
- Lick the Star (Sofia Coppola, 1998) – YouTube – Sofia Coppola's directorial debut. You can see the origins of her later feature films, which primarily deal with young girls trapped in gilded cages.
- Back to the Future II’s Terrible Newspaper –
- Movie Scenes of the Past in Real Life New York –
- Miesten välisiä keskusteluja – leikkaajan näkökulma –
- An Opinionated Guide to an Exhausting Year for Oscar Songs – Hulluja on monenlaisia: My conclusion after undertaking my annual quest to locate, listen to and write about every song deemed eligible for an Academy Award.
Elokuvallisia huomioita maailmalta 3.01.2013 – 4.01.2013
- Good Will Hunting: An Oral History with Matt Damon, Ben Affleck, and More – Fifteen years after the release of the movie that made them stars, Matt Damon and Ben Affleck—along with the rest of the cast and crew—reflect in their own words on how a long-shot film by two unknowns became one of Hollywood's biggest success stories.
- Franchise map shows which studio owns which characters –
- A 1927 Paramount Studio Map of the southern California suggesting locations where movies could be shot, instead of going to the actual places. – Imgur –
Elokuvallisia huomioita maailmalta 2.01.2013 – 3.01.2013
- Kevään 2013 yleisötilaisuussarja: TV-tekniikan kehittyminen Suomessa – Kevään 2013 yleisötilaisuussarja keskittyy televisiolähetysten tekniikan kehittymiseen. Tärkeimmistä vaiheista käsitellään ensimmäiset tv-lähetykset, väritelevision synty sekä television tulevaisuudennäkymät.
- Frame by frame and sequential images from animated films –
- The Hobbit: An Unexpected Journey (free iBook) –