10 vuotta, 10 elokuvaa: Ong-Bak

Kaikki ikäiseni pojat muistavat Karate Kidin. Wax on, wax off, mutta ennen kaikkea kurkipotku. Se oli maailman siistein juttu ikinä koskaan, ja seuraavana päivänä koulussa puolet luokasta seisoi yhdellä jalalla kädet levällään. Siitä on parikymmentä vuotta.

Näin Ong-Bakin ensimmäisen kerran varmaan viitisen vuotta sitten. Muistaakseni törmäsin siihen irkissä, kun Jani suositteli leffaa Petelle, joka kommentoi englanninkielisen nimen perusteella jotain tyyliin Ai että on olemassa hyväkin Daredevil-leffa?

Sivupolku: ostin Ong-Bakin halvalla jostain kaukoitäisestä verkkokaupasta, ja kun lykkäsin leffan kotona soittimeen, huomasin että sitä ei ole tekstitetty millään ymmärtämälläni kielellä. Meni valehtelematta useita kuukausia, että löysin netistä sopivan tekstitysraidan ja ohjeet, joiden avulla sain kutistettua leffan dvd-r:lle sopivaan kokoon ja uuden tekstityksen mukaan. En ole nähnyt niin paljon vaivaa minkään muun elokuvan katsomiseksi. Jälkikäteen tuumittuna vaivannäkö oli sinänsä aka turhaa, koska dialogin ymmärtämisellä ei ole mitään tekemistä Ong-Bakin hienouden kanssa.

Avain Ong-Bakin nerouteen on suomalaisen suussa mukavalta kuulostava Tony Jaa, jonka näytteleminen on yhdensorttista metodia sekin: repliikit vingutaan ohuella äänellä ja sitten potkitaan niin kuin kukaan ei ole koskaan aiemmin potkinut. (Siinä ollaan hahmossa sisällä ihan vimosen päälle.)

Katsoimme leffan Iikan luona. Olen aika varma, että oli talvi, koska kotimatkalla joka jätkä ja ainakin osa tytöistä (terve Olga) yritti tymäyttää katulamppua hyppypotkulla. Tarantino on joskus sanonut, että siistin leffan jälkeen tekee mieli pukeutua samalla tavalla kuin sen päähenkilöt. Sama juttu tässä.

Sitä paitsi miten voisi olla ihastumatta Prachya Pinkaewiin, teeskelemättömään ja itsevarmaan elokuvantekijään, joka näyttää parhaat temput kolme kertaa eri kuvakulmista ja kirjoituttaa yhden taistelukohtauksen taustalla näkyvälle seinälle Hi Speilberg let do it together? Ei sellaista voi vastustaa. Jostain syystä Jaan ja Pinkaewin myöhemmät leffat eivät ole sytyttäneet minua samalla lailla. Tony on pelastanut lemmikkinorsunsa ja Prachya pannut pikkutytön potkimaan isoja miehiä ohimoon, mutta minun sydämeni kuuluu ikuisesti Ong-Bakille.

**********

Seuraavaksi: käsikirjoittaja.

Sarjan muut merkinnät.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.