Chinatown ja Jekyll

Ensimmäisen ja edellisen kerran näin Chinatownin melkein yhdeksän vuotta sitten. Ajattelin, että siltä kerralta jäänyt meh-fiilis katoaisi nyt, kun näin leffan uudestaan kypsänä aikuisena. No joo. Polanskin tarkkuus kuvien asettelijana, kameran liikuttelijana ja rauhallisena leikkajana on vaikuttavaa (ikään kuin John A. Alonzolla ei olisi mitään tekemistä sen kanssa), Nicholson, Dunaway ja etenkin Huston ovat pirun hyviä rooleissaan ja keskeinen tragedia on ahdistava, mutta. Ei se siltikään tehnyt samanlaista vaikutusta kuin viime kesänä samaan tapaan monen vuoden tauon jälkeen toista kertaa näkemäni Taxi Driver. Vaan olisihan vuoden voinut tylsemmälläkin elokuvalla alkaa.

Tosin varsinaisesti ensimmäinen av-viihdyke tänä nuhaisena vuonna oli Steven Moffatin kirjoittama Jekyll-sarja parin vuoden takaa. Hitsin mainiolla kohtauksella alkanut kuusiosainen sarja oli turhankin televisiomainen. Moni kohtaus tuntui kestävän pidempään kuin oli tarpeellista eksposition tai tunteen takia. Tuli sellainen olo, että piti saada rajoitetulla budjetilla koko tunti täytettyä, mikä on tietenkin aina totta tv-sarjojen kohdalla, mutta ei kai katsojan pitäisi sitä enää huomata. Sitä paitsi verrattuna kahteen viime vuonna näkemääni mainioon brittisarjaan (Torchwood – Children of Earth ja uusi Sherlock) koko juttu oli niin juonivetoinen, että kun se ei suurimman osan ajasta tuntunut erityisemmin etenevän enkä siis juurikaan välittänyt hahmoista, niin mitä jäi käteen? Ei paljon mitään.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.