Pääsiäisen trailerit

Hesher voi hyvin olla kuraa, mutta traileri alkaa kuvalla, jossa Joe Gordon-Levitt loikkaa palavasta trampoliinista uima-altaaseen samalla kun Metallican Battery soi.

Crazy Stupid Love on esimerkki siitä, miten meikäläinen saadaan pöhköstä aiheesta huolimatta innostumaan: Julianne Moore, Ryan Gosling, Steve Carell, Emma Stone…

Käsin piirrettyä animaatiota koko perheelle: Mia and the Migoo

The Robber voisi olla myös The Runner, sillä siinä pankkirosmoksi ryhtynyt tavis juoksee

Submarine on quirky-ish kasvuromanssikomedia Iso-Britannian kunniakkaasta valtiosta

Brother’s Justice näyttäisi olevan pseudodokkari urposta, joka yrittää tehdä kehnon elokuvan

Kiltti koulupoika ja paha koulupoika 1970-luvun Glasgow’ssa: NEDS

Mulla on jotenkin sellainen kutina kritiikkien pohjalta, että The Arbor olisi kiinnostava. Kyseessä on kyllä äärimmäisen epämääräinen fiilis.

Another Earth on kuin Tähtivaeltajan SCI-FI-IDEA!-palstalta karannut: taivaalle ilmestyy yhtäkkiä toinen Maapallo, jossa elää ihmisten kopioita.

En ole ihan varma, tarvitseeko maailma enää kertomuksia high school -nuorista, mutta niinpä vain joku on taas tehnyt pari sellaista: Daydream Nation ja Terri. Molemmat näyttävät hassuttelulta, mutta eri tavalla.

David Hyde Pierce psykoilee, wuuuuu! The Perfect Host

Passion Playllä on vahvaa kalkkunapotentiaalia (Megan Fox! Bill Murray! Mickey Rourke!), ainakin jos New York -lehteä on uskominen

Rise of the Planet of the Apes on siis uusintaversion jatko-osan reboot, jos lausunnossani on mitään tolkkua. Kaksi huomiota: James Franco tekee mitä tahansa; isomman krediitin trailerissa saa efektifirma Weta.

Anonymous: Roland Emmerich on varmasti ainoa oikea henkilö ohjaamaan elokuvan Shakespearen todellisesta henkilöllisyydestä – tai siis piruko tuosta tajuaa, mitä leffassa oikein tapahtuu. Toivottavasti ainakin jotain räjähtää.

Vai että yhden katkeamattoman oton kauhuelokuva? Challenge accepted, The Silent House.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *