Elokuvallisia huomioita maailmalta 29.03.2010

Elokuvallisia huomioita maailmalta 27.03.2010 – 28.03.2010

Läjäpäin trailereita sunnuntain ratoksi

  • Wild Grass – Jenkkikriitikot hehkutti Alan Resnais’n uutta leffaa viime vuoden puolella, kun se avasi NYFF:in. Näyttää kiinnostavalta.
  • Exit Through the Gift Shop – Banksy-”dokkari”
  • Thorn in the Heart – Michel Gondryn perhe taitaa olla yhtä antoisa dokkarin aihe kuin Crumbin
  • Don McKay – Thomas Haden Church vetää seksijännäriä suu auki niin, että ainakin mua alkoi kiinnostaa. Tosin lopetin trailerin katsomisen noin ajassa 1:15, jottei juonikuviota paljastettaisi liikaa.
  • The Square – rikos ja rakkaus. Joku kriitikko on erehtynyt vertaamaan tekijöitä Coeneihin, mikä ei kyllä luultavasti ole hyvä idea
  • After Life – punaisiin pukeutunut kuollut Christina Ricci jää Liam Neesonin goottikartanon vangiksi
  • Bluebeard – Catherine Breillat on ohjannut Siniparrasta ”feministisen tulkinnan”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Trailerista kun ei voi päätellä yhtään mitään leffan tyylistä tai sisällöstä.
  • Mid-August Lunch – läjä italialaisia vanhoja naisia viattoman miehen kiusana. En tosin ymmärrä, miten ”Gomorran tekijöiltä” auttaisi myymään tätä ilmeisen kevyttä leffaa.
  • Defendor – harhainen Woody Harrelson kuvittelee olevansa supersankari, joten meitsi on inessä
  • Scott Pilgrim vs The World – Ostin ensimmäisen Scott Pilgrim -sarjiksen ihan vain siksi, että saisin etukäteen haisun siitä, mistä tässä leffassa on kysymys. Sarjis ja traileri ei kumpikaan räjäyttänyt tajuntaa, mutta voi olla, että kepeä sarjakuvallinen sävy on saatu kaapattua filmille ihan sopivasti
  • Artois the Goat – ”What must a cheesemaker do?” eli quirky comedy about goat cheese. Kai.
  • Hey Hey It’s Esther Blueburger – nuortenelokuva, joka näyttää siltä, että sen voisi ehkä aikuinenkin katsoa
  • Accidents Happen – hypertyylitelty perhedraama?
  • Despicable Me eli stereoskooppista 3d-tietokoneanimaatiota superrikollisesta, joka saa vaivoikseen hassuja lapsia. No joo.

Juho Gartz, leikkaaja

Kirjastosta puolisattumalta poimimani Juho Gartz, leikkaaja saattaa hyvinkin olla paras lukemani tällä vuosituhannella tehty kotimainen elokuva-alan omaelämäkerta. Hups, tulipa paljon määreitä. Joka tapauksessa se on monellakin tapaa hieno: konkreettinen muttei listamainen, hauska muttei hassutteleva, ironinen muttei ylenkatsova. Väitteeni tueksi esitän kasan sitaatteja.

Yhteistyö Edvin Laineen kanssa:

Kun [Akselin ja Elinan] käsikirjoitus oli valmis, Edvin pani minut arvioimaan filmin lopullisen pituuden. Menin kotiin, istahdin nojatuoliin, panin silmät kiinni, näpsäytin sekuntikellon päälle ja kuvittelin mielessäni ensimmäisen kohtauksen sellaisena, kuin Edvin sen ohjaisi ja jo Pohjantähdestä tutuiksi tulleet näyttelijät sen näyttelisivät. Kohtaus kohtaukselta kävin läpi koko elokuvan. Muutaman minuutin erehdyin. (sivu 137)

Luovaa leikkaamista:

Yhden vitsin – ei mitenkään kuolemattoman – minäkin sain ujutetuksi elokuvaan [Pähkähullu Suomi]. –– Elokuvan alussa tullaan lentoteitse Suomeen ja kertoja esittelee valtakunnan ihmeitä. Alla vilisee metsää – selostustekstin mukaan maanviljelijä Hulkkosen omistamaa. Metsäkuvalle oli kuitenkin käynyt huonosti: sen negatiivi oli laboratoriossa katkennut jotakuinkin kuvan puolivälin kohdalta. Kumpikin puolikas oli liian lyhyt sellaisenaan käytettäväksi, ja katkos keskellä kuvaa olisi pilannut sulavan ylilennon. Minä pistin katkoksen kohdalle kymmenkunta ruutua mustaa ja pilkoin kuvaa vähän myöhemmässä vaiheessa vielä muutamalla mustalla lisäväläyksellä. Syntyi vaikutelma, että lentokoneesta metsää tarkkaileva selostaja räpyttelee silmiään. Selostustekstiin lisättiin tähän kohtaan: – Oho, meni roska silmään! (sivu 121)

Liian helposta huumorista:

Yhdestä kuvallisesta vitsistä tuli riita. Se varsinainen ohjaaja sekä leikkaaja olivat sitä mieltä, että juttu poikki silloin, kun se parhaimmillaan on, eli skarvi tuohon noin. Tuottaja ja kakkosohjaaja taas sanoivat, että kaksi metriä lisää ja viimeinenkin kurja naurunhörähdys kotiin. Jälkimmäinen tehtiin. Myöhemmin ohjaaja ja leikkaaja tulivat katumapäälle ja lyhensivät muille mitään puhumatta filmistä kaksi metriä. (sivu 197)

Lisää samasta aiheesta Kiljusen herrasväki -leffan tiimoilta:

Myös joidenkin siirtymien pituuksista olemme eri mieltä. Esimerkiksi: kun kohtauksen lopussa englantilainen herrasmies pistää päähänsä hatun, jossa on jäätelöä, on leikkaaja G. katsonut oikeaksi katkaisupisteeksi sen, missä oikeata poskea pitkin valuva jäätelövirta on ehtinyt pudota kravatille ja valunut sitä pitkin kymmenisen senttiä. Matti K. sen sijaan haluaa katkaista kohtauksen vasta kun kravatti on jo kokonaan ylitetty ja vasemmanpuoleinenkin virta on ehtinyt leuan kärjen tienoille. Kai se Suomen kansallekin sopii. (sivu 189)

Luovan työn luonteesta:

Pitkinä iltapuhteina kävimme joskus [Mikko Niskasen kanssa] leikkauksen lomassa lähibaarissa kahvilla. Ne olivat hirvittäviä kahvihetkiä. Minun käsitykseni kesken työn tapahtuvista virkistystuokioista on hetken irrottautuminen, kevyt, miksei puolipainavakin suunsoitto, tuottajan parjaaminen esimerkiksi sopii aina ja virkistää kummasti, ja pieni makunautinto – jos nyt suomalaisesta baarikahvista ja toissapäiväisestä viineristä saa sen irti. (sivu 82)

Elokuvallisia huomioita maailmalta 24.03.2010 – 25.03.2010

  • "Cargo" could be the next great space epic – hehkuttelua espanjalaisesta sveitsiläisestä scifipätkästä
  • Alien vs Pooh –
  • David Mamet's Master Class Memo to the Writers of The Unit – HERE ARE THE DANGER SIGNALS. ANY TIME TWO CHARACTERS ARE TALKING ABOUT A THIRD, THE SCENE IS A CROCK OF SHIT. ANY TIME ANY CHARACTER IS SAYING TO ANOTHER “AS YOU KNOW”, THAT IS, TELLING ANOTHER CHARACTER WHAT YOU, THE WRITER, NEED THE AUDIENCE TO KNOW, THE SCENE IS A CROCK OF SHIT. DO NOT WRITE A CROCK OF SHIT. WRITE A RIPPING THREE, FOUR, SEVEN MINUTE SCENE WHICH MOVES THE STORY ALONG, AND YOU CAN, VERY SOON, BUY A HOUSE IN BEL AIR AND HIRE SOMEONE TO LIVE THERE FOR YOU.