Adèlen elämä on vuoden 2013 paras elokuva, sanovat bloggaajat

Suomalaisten leffabloggaajien mielestä vuoden 2013 paras elokuvateattereissa nähty elokuva on Adèlen elämä: osat 1 ja 2. Sitä seurasivat tasatahdissa Jahti ja Spring Breakers. Jaetulle kolmossijalle mahtui peräti neljä elokuvaa, eli Ennen keskiyötä, Gravity, Mestari ja Rakkaus.

Neljännen kerran järjestämääni kyselyyn osallistui tällä kertaa 15 elokuvista internetiin kirjoittavaa, puhuvaa tai videoivaa (…) henkilöä.

Kysymyksenasettelu oli seuraava:

Toivon, että kertoisitte mielestänne viisi (5), merkittävintä tai mieleenpainuneinta elokuvaa vuodelta 2013. Parhaus-kriteerin jätän tarkoituksella melko löyhäksi, koska Sight & Soudinkin tyypit teki niin. Vuodella 20123 tarkoitan elokuvia, jotka on ollut mahdollista nähdä Suomessa tämän vuoden mittaan. Siihen kelpaavat siis teatteriesitykset, erikoiset one-offit ja festarinäytökset, kunhan vain kuka tahansa on voinut edes teoriassa päästä katsomaan rainan.

Rajaus on tarkoituksella löyhempi kuin useimmissa muissa vuoden elokuvat -kyselyissä, sillä suomalainen festaritarjonta on aika mainiota ja laventaa leffatarjontaa muikeasti. Siitä seurasi, että viime vuonna Espoo Cinessä nähty ja sitä kautta vuosiäänestyksen kärkisijalle päässyt Rakkaus nousi tänäkin vuonna listalle.

Lisäksi vastaajat saivat nimetä yhden tänä vuonna näkemänsä elokuvan, joka ei sopinut kriteeristöön, mutta oli muusta syystä merkittävä. Niiden listan julkaisen myöhemmin.

Eteenpäin! Tässä äänestystulokset:

ääniä elokuva
7 Adèlen elämä: osat 1 ja 2
6 Jahti
Spring Breakers
5 Ennen keskiyötä
Gravity
Mestari
Rakkaus
3 Selfish Giant
2 The Act of Killing
Django Unchained
Frances Ha
Zero Dark Thirty
1 Alan Partridge: Kukkona tunkiolla
Bastards
Before Snowfall
Blue Jasmine
Broken Circle Breakdown
Jodorowsky’s Dune
Kerron sinulle kaiken
Kiss of the Damned
Kon-Tiki
Laulu koti-ikävästä
Lincoln
Museum Hours
Only God Forgives
Pacific Rim
Pitch Perfect
The Place Beyond the Pines
Searching for Sugar Man
Stories We Tell
Stranger by the Lake
To the Wonder
The World’s End
Tumman veden päällä
Unelmien pelikirja
Warm Bodies
You’re Next

Ja sitten perustelut kirjoittajan sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä:

Jatka lukemista ”Adèlen elämä on vuoden 2013 paras elokuva, sanovat bloggaajat”

Elokuvallisia huomioita maailmalta 13.12.2013 – 16.12.2013

  • Gay Talese: Peter O’Toole on the Ould Sod (Esquire, 1963)
  • Spike Jonze interviewed by NIcole Holofcener – JONZE: When I worked with him on Where the Wild Things Are, we shot the whole voice part before we went to Australia and did the movie. We had everybody together, and he was just sort of the force of nature that drove those scenes. When he was in a good mood, everybody in the room was in a good mood. And when he was in a heavy mood, everybody would be kind of heavy and quiet—he just had that kind of power. He could emanate whatever he was feeling just by being. He had that kind of charisma. Whatever he was feeling, you were going to feel it. He was this unstable, mercurial force, and everybody rode on the ocean of his mood.
  • 10 fave movie posters from 2013

Eräitä vihjeitä Netflix-genrejen ymmärtämiseen

Netflix toivoo, että katsoisit mahdollisimman paljon elokuvia, jotta palvelun 8 euron kuukausihinta tuntuisi kohtuulliselta. Niinpä se koettaa profiloida sinut ja keksiä, millaiset elokuvat kiinnostavat kaikkein eniten. Näin syntyvät Netflixin mikrogenret.

Varastin kollegani idean ja pyysin ihmisiä kertomaan, millaisia räätälöityjä elokuvagenrejä Netflix heille tarjoaa. Seuraa luettelo ja eräitä huomioita:

  • Arvostelumenestykset
    • Yön ritarin paluu
    • Ota kiinni jos saat
    • Kummisetä
  • Draamat, joissa on vahva naispääosa
    • Babysitters
    • Neljä joulua yhdessä päivässä
    • Trust
  • Hilpeät elokuvat
    • Tropic Thunder
    • Jackass 2,5
    • Burke & Hare
  • Indiedraamat
    • Rabbit hole
    • In the Land of Women
    • P.S I love you
  • Jännittävät animaatiot
    • Fineas ja Ferb -elokuva
    • TMNT
    • Sinbad – seitsemän meren sankari
  • Jännittävät elokuvat
    • Yön ritarin paluu
    • Expendables 2
    • Unknown
  • Keskustelua herättäneet yhteiskunta- ja kulttuuridokumentit
    • Fahrenheit 9/11
    • Catfish
    • Uskomatonta
  • Kirjoihin perustuvat, tunteelliset draamat
    • Lukija
    • Kirjava huntu
    • Oman elämänsä sankari
  • Kriitikoiden kehuma jännittävä toiminta & seikkailu
    • The Terminator
    • Escape from Alcatraz
    • In the line of fire
  • Kriitikoiden ylistämät komediat
    • American Beauty
    • Big
    • The Truman Show
  • Kriitikoiden ylistämät trillerit
    • The Girl with the Dragon Tattoo
    • Menetetty maa
    • Memento
  • Kriitikoiden ylistämät, 1900-luvulle sijoittuvat elokuvat
    • Kaunis mieli
    • Barbara
    • Tunnit
  • Kriitikoiden ylistämät, omalaatuiset elokuvat
    • Indie Game: The Movie
    • Eternal Sunshine of the Spotless Mind
    • Super Size Me
  • Mielikuvituksellinen scifi ja fantasia
    • Taru Sormusten Herrasta
    • Ihmisen pojat
    • Haamujengi
  • Mielikuvitukselliset elokuvat
    • Corpse Bride
    • Watchmen
    • District 9
  • Nokkelat indiekomediat
    • Submarine
    • The Kids Are All Right
    • Lurjukset
  • Nokkelat komediat
    • Sherlock Holmes
    • Up in the air
    • Ocean’s eleven
  • Omalaatuiset komediat
    • Napoleon Dynamite
    • Small Apartments
    • Big Fan
  • Romanttiset komediat
    • Holiday in handcuffs
    • Straight A’s
    • Kahden viikon iskuaika
  • Romanttiset Oscar-voittajadraamat
    • Forrest Gump
    • Oman elämänsä sankari
    • Brokeback Mountain
  • Synkkä, tiivistunnelmainen toiminta ja seikkailu
    • V for Vendetta
    • Pako Alcatrazista
    • The Double
  • Tiivistunnelmaiset elokuvat
    • Perisynti
    • the Paperboy
    • Gone missing
  • Tiivistunnelmaiset rikossarjat
    • Uusi Sherlock
    • Isänmaan puolesta
    • Jälkiä jättämättä
  • Uraauurtavat dokumenttielokuvat
    • How the Universe Works
    • Stephen Hawking ja maailmankaikkeus
    • TEDTalks: Ancient Clues

Huomaamme, että malli on yleensä adjektiivi + tyylilaji. Elokuvat voivat olla arvostelumenestyksiä, hilpeitä, jännittäviä, keskustelua herättäneitä, kirjoihin perustuvia, tunteellisia, kriitikoiden kehumia tai ylistämiä, omalaatuisia, mielikuvituksellisia, nokkelia, omalaatuisia, romanttisia, synkkiä, tiivistunnelmaisia ja uraauurtavia.

Oletettavasti nämä ovat määreitä, joiden perusteella ihmiset valitsevat elokuvan, jonka haluaisivat katsoa juuri nyt: ”Jotain hilpeää”, ”Eiku jotain romanttista”, ”Okei, kompromissi: jotain nokkelaa?”

Suomalaisen elokuvan yleisöt 2013 -tutkimus kertoo, että

Elokuvissa kävijän mielestä tärkein elokuvan valintaan vaikuttava tekijä on elokuvan aihe: 15 vuotta täyttäneistä, elokuvissa käyvistä suomalaisista 91 % sanoo sen olevan tärkeä asia valinnassa. Seuraavaksi tärkeimmät tekijät ovat ystävien suositukset (74 % pitää tärkeänä) ja näyttelijät (72 %). Noin puolet (53 %) elokuvissa kävijöistä pitää hyviä arvosteluja medioissa tärkeänä tekijänä valitessaan elokuvaa, ja samoin noin puolet (47 %) elokuvissa kävijöistä pitää elokuvan kotimaisuutta tärkeänä valintatekijänä. Tulokset eivät ole oleellisesti muuttuneet kolmen vuoden aikana.

Kenties tämän takia genremäärittely pyrkii kuvailemaan elokuvan aihetta: vahva naispääosa, draama, yhteiskunta- ja kulttuuridokumentit, toiminta & seikkailu, trilleri, 1900-luvulle sijoittuva, scifi ja fantasia, indiekomedia, Oscar-voittajadraama ja dokumenttielokuva.

Okei, teoriani ei ole vedenpitävä, mutta jospa se edes viittilöi suunnilleen oikeaan suuntaan?

Kiitos @AkiJorgensen, @jussihuhta1a, @Maria_L_M, @meppi, @pasi_pasi, @pmihal ja @teroh.

PS: Lisää saa ehdottaa suoraan Google-taulukkoon.