Kuva

Vuotuisen paras elokuva -kyselyn yhteydessä vastaajia pyydettiin nimeämään yksi elokuva, joka ei varsinaisesti ollut vuoden 2012 uutuus, mutta joka ansaitsi silti tulla mainituksi.

Tausta-ajatukseni oli, että vaikka varsinaisessa kyselyssä puhuttiin elokuvateattereista ja uutuuselokuvista, leffoja näkee muuallakin. Tarkkaavainen lukija huomaa, että kysymykseen on vastattu luovasti, mutta niin pitkin. Kategoriat on tehty rikottaviksi.

• Antti Alanen, Antti Alanen: Film Diary – Magde dhaka tara (The Cloud-Capped Star, IN 1960, Ritwik Ghatak, restauroitu 2012) : Vuoden parhaiden uusien elokuvien listallani on 33 elokuvaa, joista yllä on viiden satunnainen otos. Lisäksi näin suuren määrä uusia upeita restaurointeja, joista Ritwik Ghatakin hienostunut intialainen elokuva on muistutus siitä, miten paljon maailman parhaita elokuvia odottaa pääsyä nähtäviksemme länsimaissa ja Suomessa.

• Hannu Björkbacka, Buster Kino – Two-Lane Blacktop : Sanovat, että tämä nähtiin televisiossa vuonna 1987 tai jotain. Ei ensi-iltaa meillä koskaan missään! Kai nyt Sodankylässä sentään, kun Monte Hellmankin siellä oli vieraana jonaina kesänä? Joka tapauksessa: paras autoaiheinen elokuva koskaan, paras road movie ikinä, käsittämättömän hieno ja henkevä. Ja mikä kuvaus! Ja miten rockaripopparit Taylor ja Wilson onnistuvat – ja se teinityttöilmestys – ja senkin päälle vielä Warren Oates. Niistä autoista puhumattakaan, niiden kuvauksessa on jotain samaa kuin Kenneth Angerin Kustom Kar Kommandosissa (näkee YouTubessa). Olenko edelleen ainoa, joka tästä on kirjoittanut verkkoon Suomessa?

• Paavo Ihalainen, The Last Movieblog – RoboCop: The Director’s Cut : RoboCopin uudelleen syntymän todistaminen takaisin kuvaan palautettuinen kohtauksineen, innostuksesta kihisseen yleisön ja ohjaaja Paul Verhoevenin seurassa tulee olemaan niitä elokuvamuistoja, joita kannan aarteena loppuelämäni.

• Alina Kangasluoma, Popcorn-tyranni – The Master : Vaikka en pitänyt elokuvasta, se ansaitsee maininnan Joaquin Phoenixin huikean roolisuorituksen takia.

• Kalle Kinnunen, Kuvien takaa – Zero Dark Thirty : Käsittämättömän taitavasti tehty.

• Roni Laukkarinen, Rollen leffalista – We Are Legion: The Story of the Hacktivists : We Are Legion on informatiivinen dokumenttielokuva Anonymous-ilmiöstä, sekä ns. ”hacktivismistä”. Dokumentiksi leffa on hienosti tehty ja juuri oikeita tyyppejä on osattu haastatella. Antaa hyvän kokonaiskuvan, vaikka puolueettomuus saattaakin olla hieman kyseenalaista.

• Lauri Ojanen, Cigarette Burns – Eraserhead : Odotin pitkään näkeväni Eraserheadin ja kun sen lopulta näin Orionin kankaalta, niin odotukseni jopa ylitettiin. Jäi mieleen pitkiksi ajoiksi juuri kokemuksena.

• Sami Pöyry, Monadi-Filmi – Alpis : Dogtoothin ohjaajan Yorgos Lanthimoksen uusin, jonka näin Liettuassa festivaaleilla. Kertoo näyttelijöistä, jotka maksusta esittävät kuolleita ihmisiä näiden sureville omaisille. Hiton tiukkaa, kylmässä loogisuudessaan inhimillistä elokuvaa, jonka lopun koskettavuus yllättää. Kreikassa elokuvantekijät ovat ihan yhtä liemessä kuin muutkin, mutta ei sitä ainakaan heidän työnsä jäljestä näe.

• Aleksi Salonen, Filmgoer.fi – Louie – 3. kausi : Louis C.K.:n auteuroiman ”komediasarjan” humaani draama on kolmannella kaudellaan koskettavinta, rehellisintä ja muodoltaan rohkeinta mitä televisio tarjoaa.

• Jutta Sarhimaa, Cinefiliaa – elokuvahullun päiväkirja – Postcards from the Zoo : Indonesialaisen auteur-ohjaaja Edwinin hypnoottisen hidas elokuva oli lumoava ja outo kokemus Berliinin elokuvajuhlien aamupressissä: kuin olisi loikonut riippumatossa ja silitellyt laiskiaista. Jakartan valtavaan eläintarhaan sijoittuva ”Postcards from the Zoo” vaeltelee tarhan asukkien ja työntekijöiden maailmassa kiinnittymättä erityisen vahvasti mihinkään. Päässäni soi vieläkin elokuvassa toistuva lasten huvilaitteen tunnusmusiikki.

• Olli Sulopuisto, Kuva – Porco Rosso : Näin Hayao Miyazakin possukuvan ensimmäistä kertaa valkokankaalta Orionissa. Olisin taipuvainen väittämään, että se on ohjaajan elokuvista kaikkein miyazakein – lentokoneita, 1900-luvun Eurooppaa, irtonainen tarina ja kaiken yllä vellova optimistinen fatalismi (tai jotain).