Menneiden vuosien parhaaksi kokoillan animaatioksi olisi monta ehdokasta. Pixarin leffoista Ratatouille tai Wall-E ovat tietynsorttisen kuvallisen realismin mestariteoksia ja Coraline on hienoa käsityötä. Valitsin kuitenkin Hayao Miyazakin Henkien kätkemän (Spirited Away / Sen to Chihiro no kamikakushi), koska se on kaunis. Se ei ollut ensimmäinen teatterissa näkemäni Miyazaki, koska leffan ilmestymisen aikoihin eli 2002 anime …
Avainsana-arkisto:2000-luku
10 vuotta, 10 elokuvaa: Toisen kerroksen lauluja
Keksin ovelan tavan välttää kinastelun vuosikymmenistä, nollavuoden puuttumisesta ja muusta sellaisesta: annoin pienen festivaalini nimeksi Kymmenen vuotta, kymmenen elokuvaa. (Alkaa huomenna, tämä festivaali. Joko kutsuin sinut?) Kymmenen on mielivaltainen luku, mutta se tuntui sopivalta. Ensinnäkin sillä pääsee pälkähästä sen suhteen, että ovatko mukana kaikki tämän ajanjakson parhaat ja tärkeimmät elokuvat, mikä on aivan mahdoton pulma. …
Jatka lukemista ”10 vuotta, 10 elokuvaa: Toisen kerroksen lauluja”
Elokuvallisia huomioita maailmalta 21.12.2009
Jonathan Rosenbaum piti (ja pitää yhä) A.I.:tä mestariteoksena – If the best movies are often those that change the rules, Steven Spielberg’s sincere, cockeyed, serious, and sometimes masterful realization of Stanley Kubrick’s ambitious late project deserves to be a contender. The Ten Servers that Changed the Fictional World – Salon: Films of the Decade – …
Jatka lukemista ”Elokuvallisia huomioita maailmalta 21.12.2009”
Elokuvallisia huomioita maailmalta 19.12.2009 – 20.12.2009
Hong Kong Film Awards' List of The Best 100 Chinese Motion Pictures – Pandorapedia – Avatar-tietosanakirja 'Fiery the angels feel': America, regeneration, and Ridley Scott's Blade Runner (pdf) – Metacritic: The Best Reviewed Movies of the Decade – kieltämättä listalla on aika monta aika hyvää leffaa
Elokuvallisia huomioita maailmalta 13.12.2009
Ebert: Great movie posters of the decade – Lord of the Rings -leffojen aksenteista – The following rationale was written as a document during the early days of filming the trilogy, and was a guide for us to adhere to as closely as possible. Havainnollisia kuvakaappauksia valaistuksen vaikutuksesta koettuihin väreihin – esimerkkitapaus on animaatio, mutta …
Jatka lukemista ”Elokuvallisia huomioita maailmalta 13.12.2009”